perjantai 4. syyskuuta 2015

Sulkakassi

Kangaskassit ovat aina tarpeen ja tämän ompelin alun perin kirjaston kirjoja varten. Nyt se kylläkin toimittaa keskeneräisten neuleiden kuljetuspussin virkaa. Miksei kävisi kauppakassiksikin...
 
Kassin ompelin vahvasta puuvillasta, joka oli pöytäliinan muodossa sen kirpparilta löytäessäni. Halusin kokeilla tekstiilitussilla piirtämistä ja tämä oli oiva kohde siihen. Etsin netistä sulkien kuvia ja tulostin ne. Kuvat on siirretty kankaalle Prymin Transfer pencilin avulla. En edes tiennyt/ muistanut omistavani kyseistä kynää! Kaivelin ompelutarvikkeitani ja kyseinen kynä tuli vastaan. Kopioin kynällä kuvan kaavapaperille ja siirsin sen sitten silittämällä kankaalle. Hirveän hyvin kuva ei näkynyt, mutta tarpeeksi kuitenkin. Luultavasti ohuemmassa ja tasaisemmassa kankaassa tai kuumemmalla raudalla silittäen näkyisi paremmin. 
 

Ei kommentteja: