sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pitsikukkaro

Kokeilin ensimmäistä kertaa tuollaista ommeltavaa kukkaronkehystä. Aiemmin olen tehnyt yhden pussukan semmosella liimattavalla ja kiinni puristettavalla kehyksellä. Tekele epäonnistui sen verran, etten sitä ole täällä ilennyt esitellä.(Toivottavasti en...en ainakaan muista sellaista!)
Tämä ommeltava versio onnistui mielestäni ihan hyvin. Alussa tuntui jotenkin vaikealta, mutta kun pääsi alkuun, niin eihän siinä mitään.

 
Pussi on ommeltu samasta ryppypellavasta, josta olen aiemminkin tehnyt muutaman pussukan. Pitsinauhaa vain koristeeksi. Kokoa on sopivasti (lev.n.18cm, kork.n.16cm) jotta voi käyttää vaikka pienenä olkalaukkuna. Kehykseen voi kiinnittää olkahihnan.

 
Vuoriksi laitoin romanttista vaaleanpunaista ruusukangasta.
 

Seikulla on bloginsa 2v-synttärien kunniaksi bloginamua tarjolla. Käykäähän kurkkaamassa!

7 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Tosi kaunis! Minunkin pitäisi kokeilla tätä ompelemista, kun sen liiman kanssa on sellaista sotkemista.

Liisa T. kirjoitti...

Vitsit, onpa hyvänä näköinen! Olen näitä yrittänyt myös tehdä, mutta toistaiseksi vähän kehnolla menestyksellä..

Saila kirjoitti...

Kaunis!
Itselläkin on jo hankittu tuollaiset kukkaronkehykset, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä pussukkaa. Pelkään nääs, että kehysten kiinnittäminen on vaikeeta.

Lankakeiju kirjoitti...

Hieno!

Paula kirjoitti...

Kiitos teille ihanaiset;) Kannattaa ehottomasti kokeilla noita ommeltavia kehyksiä, ei se lopulta niin vaikeaa ole. Ite käytän mielummin jatkossakin noita, kuin niitä liimattavia ja puristettavia.

Unknown kirjoitti...

Kerrassaan mahtava pikkukukkaro! Upeita töitä sinulla täällä. Kiva kun osallistuit blogissani arvontaan, toivottavasti onnetar suosii :)

Sirpa kirjoitti...

Ylihieno!! Kelpais mullekin :)