torstai 5. syyskuuta 2013

Rippityttö ja pitsiä

Jopas on taas aikaa hurahtanut viime postauksesta! Neulomuksia on tekeillä ja ommeltukin on vähän. Flunssaa meinaa pukata, mutta ainakin yksi neuletyö olisi jaksettava tehdä viikon sisällä valmiiksi. Sukkasatoon muistin tänä vuonna ilmottautua, joten sukkiakin olen alotellut.
Äipälle tein synttärilahjaksi koristetyynyn...


Jostain syystä tulostettava kangas ei toiminutkaan nyt niin hienosti...irtovärin huuhtelua tehdessä koko kuva haalistui olemattomiin! Netin syövereistä kaivetulla kuvalla tulostettaessa ei taas ollut mitään ongelmia. Itellä ei kyllä ymmärrys riittänyt (eikä riitä vieläkään), miksi koneelle skannattu valokuva ei suostunut pysymään. Sama kangas, tulostin ja samalla lailla toimittu kuin tässäkin edellisessä työssä. Omituista..!

Halusin tuon kuvan tuohon, joten en luovuttanut:) Netistä löysin itelleni uuden tavan siirtää kuvia piirtoheitinkalvon avulla. Hommasin tulostimelle käypäsää kalvoa ja painoemulsiota. Kalvossa oli myös oma metsästyksensä, mutta niinpähän vain sain kuvan lopulta tyynyyn.

Korttiaskartelu ei ole oikein innostanut, mutta tälläisen sain puserrettua tyynyn kaveriksi. Kortissa käytetty samaista rippikuvaa.

2 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Upea tyyny lahjaksi, kiva idea tuo tulostettava kuva!

Paula kirjoitti...

Kiitos Henna:) Tuota kuvansiirtotekniikkaa vois käyttää vaikka missä...