lauantai 19. lokakuuta 2013

Virkattua mukin alle

Kauniita lasinalusia on näkynyt monessa blogissa, esim. Sailalla. Hän on tehnyt myös ihania virkattuja kukkaroita. Tuommoista afrikankukasta kehiteltyä kukkaroa ajattelin vielä kokeilla tehdä. Lasin/mukinaluset onkin jo tehtynä, ensimmäiset neljä. Lisääkin vois tehdä... Lankana näissä oli Novitan Helmi ja koukkuna nro 3½.
 


Parvekkeelle sain vaihdettua yhteen ruukkuun callunan ja kolme hopealankaa kesäkukkien tilalle. Ois pitänyt ostaa sama satsi toiseenkiin ruukkuun. Vai oisko muita kivoja syyskukkia talveksi..?


Parvekkeella olevan ison lyhdyn ajattelin uudelleen maalata ehtiessäni. Katotaan sitten miltä värivalintani näyttää ;)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Huopatöppöset

Aattelinpa kokeilla pitkästä aikaa huopatossujen tekoa. Näissä on aina vähän tuuria mukana, et mimmoset niistä loppujen lopuksi tuleekaan. Noh, nää ei ihan vastaa odotuksia. Joutuvat ehkä vielä jälkikäsittelyyn... Harkitsen niiden heittoa uudestaan koneeseen (tulis pienemmät) ja sitten uudet varret...vaihtoehtona leikkaan varret pois kokonaan ja annan muuten olla ton kokoiset. Kellään ideoita? Menevät kuitenkin tälläisenään mukaan satoon.
 

Ongelmana siis varren joustamattomuus ja tuollaisenaan epäilen niiden jalkoihin laiton olevan vaivalloista. Lankana Suomalainen Sukkalanka eikä mun mielestä sovellu kyllä yhtään joustinneuleeseen!

Malli: Varrelliset huopatöppöset
Mistä: Oma sovellus käyttäen tätä ja tätä ohjetta
Lanka: Novita PÄKÄ Huopanen ja Novita Suomalainen Sukkalanka
Koukku/puikot: nro 10 ja nro 3½

P*skarteluhaaste #204

Haasteessa oli aiheena tagiluonnos ja sen mukaan tein jouluisen tagikortin. Siis ainakin yksi joulukortti jo tehtynä! 
 
Tähtireunukseen töpöttelin "puuvillakuitu"-lisäainetta (Deco additive cotton fibres, jonka ostin joskus Kodin Terran alelaarista eurolla! norm. 7,95). Kuvan reunoissa kohopulveria, tekstit ja lumihiutaleet myös embossattu.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Sinappiset junasukat

Toiset sukat satoon valmiina. Nämä ajattelin kummipojalle, jos eivät ole jo liian pienet. 
 

Malli: Junasukat
Mistä: Etelä-pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry
Lanka: Novita Nalle ja Gjestal Maija
Puikot: nro 3

Vuorotteluvapaanikin jo loppui syyskuun loppupuolella. Äkkiä se vuosi menee! Elämäntilanteen muututtua sanoin itseni irti vakituisesta työstä. Seuraavaksi pitäisikin paneutua ansioluettelon ja työhakemuksen tekoon...peukut pystyyn, että tärppää :)